lauantai 17. joulukuuta 2011

Intiaani ja salakuljettaja





Kesken muuttopakkausten tuli tilaus intiaaniasulle. Pitihän se sitten tehdä. Ruskea keinomokka löytyi Pikkuveljen varastosta (SuMin kangashävityksestä), punaisen puuvillakankaan olen saanut. Sulan sisällä on liimahuopaa. Asu valmistui suit sait sukkelaan, langoiksikin käytin rullanloppuja.




Tästä näkyy intiaanipäähineen rakenne. Tarkoituksena oli päällystää tuo kuminauha kankaalla vaan nuorimmainen hermostui joten tein sitten äkkiä valmiiksi.


Esikoinen halusi myös asun samaisesta kankaasta. Vaate muotoutui päälle pojan toiveiden mukaan. Ensin piti laittaa neppi, sitten toivottiin huppua. Onneksi neppi ei ollut ihan keskellä ja helmaa tasaamalla leikattin huppuun tarvittava kangaskaistale. Hupun väljyyttä koottiin kuminauhalla.


Lopuksi piti saada taskuja. Esikoinen leikkasi taskut itse tilkkulaatikon kankaasta ja minä surruuttelin ne paikalleen. Pienet rutut eivät haitanneet menoa, vähän sinnepäin ompelin.


Yksi kiemurainen tasku sai vetoketjunkin.


Vähän sinnepäin ja tuosta noin ja sitten näin. Molemmat asut valmistuivat suht joutuin eikä ompelujäljestä ollut paineita. Tilaajat olivat tyytyväisiä asuihinsa.

4 kommenttia:

Reptile kirjoitti...

Ihana tuo inkkaripäähine, tuolaisen voisin itsekin toteuttaa :)

joska kirjoitti...

Sillä laitoinkin tuon ylhäältäpäin olevan kuvan, varsin yksinkertainen tekele. Saumurilla vain surauttelin sulkien reunat. :)

unisukka kirjoitti...

Ihania! Tosi kivaa, että blogataan myös "sinnepäin" olevia juttuja, vaikka nää onkin ihan oikeastikin hienot. Onkos noi taskut niinku viitan sisäpuolella vai katselinko epätarkasti?

joska kirjoitti...

Taskut on sisäpuolella jotta saa salassa kuljetettua asioita. ;)