perjantai 8. elokuuta 2008

Pieniä vaippoja ja pari takkia

Joustofrotee Kvak-Kvak:lta pikkuveljelle aikanaan ostettua, resorit tädiltä saatuja. Imuina vaippaharsoja ja vanhoja froteepyyhkeitä. Täytyy myöntää, että kaipasin saumuriin nauhanohjainta tms. jolla resorikantin olisi nätisti saanut laitettua. Resorikantti olisi saanut olla hieman leveämpi kauniimman lopputuloksen saamiseksi. Yritin valkoisten vaippojen kohdalla urheilla ja laittaa resorin yhdellä ompeleella. Luovutin loppujen kohdalla, ja ompelin yhden sivun ompelukoneella ensin. Resorikanttia vain tarvitsisi aikamoneen vauvan vaatteeseen, joten se olis hyvä osata.


Vaipat sisätäyttöjä ja kaava otettu snapista. Kiinnitys näpsyllä. Hirmu isojahan nuo on äitiyspakkauksen vaippaan verrattuna mutta molemmat aikaisemmat lapset ovat olleet isoja, enkä ihan pientä tästäkään odota. Painavia kuminauhoja ja tarroja en näihin halunnut, tuo resorikanttikin hieman mietitytti.



Fleecepaita pikkuveljelle. Ihan tylsästi täysin yksivärinen. Fleece Ottobresta.



Esikoisen takki. Vakosametti ja vuorikangas mummulta vanhan sängynpäällisen muodossa. Vetskari kaupasta. Esikoinen tykkää, vielä enemmän kuulemma tykkäis jos olisivat sinisiä (Vaahteramäen Eemelillä kun oli sinistä vaatteet ja ne tulee mieleen).


Ei kommentteja: