sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Reppu

Tein itselleni repun kun en löytänyt tarpeeksi yksinkertaista. Reppu toimii kantoliinaillessa paremmin kuin laukku. Jonkinlaisena esikuvana toimi Qwistionin reppu.


Hyödynsin vanhan repun pehmusteet. Yllättävän työlästä oli saada päällysteet paikalleen. Repun kantaminen onnistuu helposti myös ripustuslenkistä, sen saa käsivarrelle. Repun kangas, nauhat ja metalliosat Shelbyltä. Kangas pitää jonkinverran vettä, olin sen joskus ostanut todennäköisesti takkia varten.


Repun saa "lintattua" neppareilla.

Kiinnitys vetoketjulla. Vetoketju olisi saanut olla pidempi tai avoketju, toimisi paremmin. Lipassa on magneettilukko, jonka toinen vastinkappale oli hukassa jonkin aikaa eikä vielä kuvassa paikallaan. Lopulta se löytyi magneettisen neulalaatikon pohjasta, liimautuneena magneettiin, näkyi vain jos laatikon käänsi ylösalaisin. Eipä ihme ettei löytynyt.

Sisus vaaleanpunainen, kangas kierrätyskeskuksesta. Sisätaskun sain samasta vanhasta repusta kuin pehmusteetkin.

Reppu toimii myös rattaissa.

Rattaista löytyy minun vanha takkini makuupussiksi muutettuna. Poistin hihat ja tein toisesta  pohjakappaleen. Muotoilin hieman sivusaumoja ja tein isot napinlävet turvavöille.

6 kommenttia:

Sakru kirjoitti...

Kylläpä oot ollu ahkera! =) Kaikenlaista ihanaa uutta löysin täältä sun blogista. Nostan hattua repun ompelusta! Ja huippu makuupussi tuolla rattaissa! Tykkäsin tilkkutöistäkin ja ihanista bodeista. Mulla on vielä hyvä bodyn kaava hakusessa... Tsemppaukset alkavalle raksaurakalle! =)

joska kirjoitti...

Kiitos Sakru :) Tuo Bert body näyttää olevan varsin hyvänmallinen, voisin sitä suositella.

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Hyvä reppu ja voi mitä, makuupussi takista!? Hienoja.

joska kirjoitti...

Kiitos Lepäävä esteetikko. :) Takki oli jäädä kuvaamatta mutta sai siskoilta sen verran kehuja jokin aika sitten että päätin pistää tännekin kuvan. Kokonaisuudessaan aikaa meni ehkä puoli tuntia kaikkinensa joten en osannut arvostaa työtä kovin korkealle. :)

Maisku kirjoitti...

Blogissani olisi siulle tunnustus :)

joska kirjoitti...

Kiitos Maisku. :)