lauantai 5. maaliskuuta 2011

Mahan peittoa ja tunnustuksia

Muutamia äitiyspaitoja. Kaikki eivät tainneet olla kuvauskunnossa, mutta suurin osa tässä:

Viininpunainen Marimekon neulosta. Tosi pehmeää ja laskeutuvaa, materiaalia en osaa sanoa.

Muotokaitale kauluksessa:

Sivussa rypytykset:

Ruskea Marimekon villasekoiteneulosta:


Petrooli trikoo Myllymuksuilta:


Vaalea Nanson kangas Triteksiltä. Pitkään mietin voinko tehdä tästä kankaasta itselleni puseroa kun siinä on niin pieni kuvio ja itse olen kuitenkin aika iso. Tykästyin kankaaseen kuitenkin kovin ja päätin ettei se ole esteenä. Paita on ollut mieluinen, pidän mallistakin kovasti.

Kaulus ja kangasta tarkemmin:

Kokeilin erilaista hiharatkaisua:

Sama kaava kaikissa pienin muutoksin. Kätevää kun vihdoin sain piirrettyä itselleni hyvän kaavan, ei tarvitse joka kerta kaavaa muokkailla. Sovitusnukke joutui asunnon myynnin ajaksi säilytykseen enkä itse innostunut toimimaan mallina, joten ette nyt näe miten vaate istuu. Mielestäni ihan hyvin. Mahapussi näyttää hassulta tyhjänä, mutta joudutte nyt kuvittelemaan sinne suuren täytteen.

Olen saanut tunnustuksia, tovi sitten Unikuulta Unikuun terapiahuoneesta ja nyt uudemman Lepäävältä Esteetikolta Oliona-blogista, olen ollut molemmista todella ilahtunut. Kiitos siis heille vielä kerran! Jätän jakamatta tunnustukset eteenpäin, mutta kerron kuitenkin jotain itsestäni. Kuittaan tällä yhdellä listalla molemmat tunnustukset, kamala minä.

1. Minulla on reilun kuukauden päästä neljännen lapseni laskettu aika (yli se menee kuitenkin).
2. Paha tapani on ommella sarjana ja saatanpa kyllästyä kesken kaiken jos liian paljon on tullut leikattua.
3. Rakastan järjestelyä. Saatan innostua siivoamaan kaapit ja itsekseni sitten ihailla niitä tovin aikaa. Siistiä meillä ei ole mutta kaapit kuitenkin enimmäkseen kunnossa.
4. Kotiamme pääset tutkimaan etuovesta. (linkki poistettu)
5. Teen listoja, aina ja kaikesta.
6. Olen ennakkoluuloinen teknisiä laitteita kohtaan, mikä on äärimmäisen huvittavaa ammattini kannalta.
7. Mottoni ompelusten suhteen: Ei ole asioita joita ei osaa, on vain asioita joita voi opetella.
8. Silti jumiudun herkästi perusompelusten pariin, niitä on mukava ommella vähän väsyneenäkin kun ei tarvitse ajatella.

6 kommenttia:

eitsu kirjoitti...

Ihania paitoja. Oletpa ollut tosi ahkera;)

joska kirjoitti...

Kiitos. :) Näistä lähes kaikki kuuluivat siihen valtaisaan trikoosatsiin mikä jokin aika sitten valmistui. Kuten sanottu, paha tapani on leikellä hirmuinen määrä valmiiksi ja hiljalleen (tai rysäyksellä kuten nämä) ommella niitä valmiiksi.

Inka kirjoitti...

Hyvännäkösiä paitoja! Ja onnea paljon tulevasta :)
Kävin kurkkaamassa etuovella, kaunis koti teillä.

joska kirjoitti...

Kiitos Inkeroinen! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oikein kivoja paitoja. Erikoisesti tykkäsin alimman kauluksesta. Se teki paidasta "erikoisen"

joska kirjoitti...

Kiitos :) Tykästyin itsekin kovin kaulukseen, pitänee tehdä imetysversio samasta mallista jahka saan hommattua trikoota lisää. :)