torstai 15. maaliskuuta 2012

Tuubihousut

Ensin oli Helenaisen lapset RAWR:ssä. Raitainen mekko ja housut jäivät kummittelemaan mieleen. Liehuvahelmaisen mekon olin tosin jo aiemmin suunnitellut tekeväni joten nyt piti kokeilla housuja. Eräällä keskustelupalstalla joku toinenkin asiaa mietti ja sain samalla vinkin tuubihousuista. Testasin pienimmälle, tykästyin. Näitä lisää kesäksi. Kuvaaminen teetti työtä, kymmenkuinen ei oikein noista poseerauksista välitä, äidin kamera pitäisi saada heti käsiin.

Sovituskuvia näistä raitaisista ei nyt ole saatavilla. Otin kyllä, mutta kaikki ovat tärähtäneitä herran pyöriessä ympyrää. 

Yksinkertaisemmaksi housujen ompelu tuskin voi mennä. Housuosassa on kaksi suorakaidetta jotka on ommeltu alareunasta kokonaan yhteen (taitteeltakin olisi voinut tehdä). Yläreunaan jätetään keskelle aukko resoria varten. Mittoja saa vaikkapa jostain sopivista housuista. Kappaleen leveys on haarasauman korkeus ja pituus nilkasta nilkkaan. Pituudessa kannattaa huomioida resorit, haluaako pussittavaa vai suoraa lahjetta. 

Halusin kokeilla leveämpiä housuja, leveyttä näissä todellakin on. Kunnon haaremihousut. Ehkäpä seuraavien leveys jotain näiden väliltä ja pituutta hieman enemmän. Jouduin ompelemaan lahkeisiin kiristysompeleet (mitkä niiden nimi on?) jotta lahjeresorit sai kiinni.


Raitatrikoo Triteksiltä, resori Marimekolta, joustofrotee Eurokankaasta. Eivät nämä ihan samanlaiset ole kuin esikuvansa mutta riittävän kivat kuitenkin.

Heh, tässä vielä kuva lapsesta seisomassa. "Hieman" pussittaa...

8 kommenttia:

PikkuHoo kirjoitti...

Hassut housut mulle ihan uus juttu, vois vaikka kokeilla tuollaisten tekoa!

joska kirjoitti...

En minäkään ollut noihin ennen törmännyt mutta ihastuin. Tosi nopeatkin ovat kun vain suorakaiteita ommellaa yhteen ja mielestäni kivannäköiset jalassa. :)

Riikka kirjoitti...

Hih tuota viimeistä kuvaa. Voisikohan isommallekin tehdä tai siis tietty voi, mutta mietin huolisko omat vaikka yöhousuiksi;). Kivat ja uus juttu!

joska kirjoitti...

Pussittamista voi helposti säätää tekemällä kappaleesta kapeamman. Ajattelin neitoselle (3,5v) tehdä näitä myös. Lyhyempänä ja pienemmällä resorilla toimisivat ihan shortseinakin kesällä. Viskoosista saisi vilpoisat. Eskarilainen tuskin huolii.

*marjuska* kirjoitti...

No näähän oli jännät! Ihan uutta mullekin. Vois kokeilla vähän vähemmän pussittavana versiona itsekin tehdä.
Sun blogista saa kyllä kivoja ideoita!

joska kirjoitti...

Kiitos marjuska. :) Harmaat housut päätyivät korjattavien kasaan, pussittavat aivan liian paljon muin silmään. Raidalliset on ihan lempparihousut, nytkin jalassa.

MinjaM kirjoitti...

Nää näyttää ihan mainioilta! :) Voiskohan itelle tehdä tämmöset :D

joska kirjoitti...

Tottakai voi itsellekin tehdä! Minulla vain on massaa sen verran että jää väliin, tee sinä ja näytä sitten. :)